sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Reservissä


Niin se nolla napsahti myös tän alikersantin tauluun! TJ0 oli aika erikoinen päivä, kasarmilla se tuntui erittäin epätodelliselta, mutta ei siinä toisaalta ollut mitään riehakasta tai erityistä, ehkä sen päivän ymmärtää vasta sitten myöhemmin kun ikävä armeijan vihreisiin koittaa.

Ajatukset oli koko päivän aika pitkälti jo illan koitoksessa kun meillä oli edessä torstaista sunnuntaihin ulottuva mökkireissu. Se oli kyllä sellainen kokemus ettei toista tule. Kiitos ja anteeksi kaikille mukana olleille. Itsehän kunnostauduin mökkini ainoana naisena jo ensimmäisenä iltana ja hommasin itselleni mustan silmän. Turpaani en saanut mutta muuten oli kyllä tuurit kohdillaan. Oli sitten kiva olla loppuviikko silmä turvonneena ja päivittäin väriä muuttavana. Mutta eipä tuo menoa hidastanut, kuten ei ne lukuisat mustelmat ja jomottava pää mitä keräilin pitkin viikonloppua.
Hauskaa oli joka tapauksessa, oli kiva nähdä porukkaa tällaisissa merkeissä, luultavasti suurinta osaa en tule enää ikinä näkemään niin jäi ihan hauskoja muistoja.

Nyt on ollut aikaa sopeutua tähän reservielämään ja kyllähän tää tuntuu hyvältä. Intti oli yksi osa elämää ja nyt se on takana päin, tuskin tulen palaamaan puolustusvoimien palvelukseen. Vaikka firmassa on paljon hyvää niin ainakin varusmiehenä huomasin paljon epäkohtia ja välillä meni järki ihan kokonaan kyseiseen organisaatioon.
Hommat mitä pääsin tekemään oli ihan mukavia ja suurimmilta osin sellaisia mihin halusinkin. Pääsin hommiin jotka hyödyttää mua tulevaisuudessa siviielämän puolella koulutuksissa ja työelämässä, se oli ihan huippua. Pääsin haluamaani kouluun ja siellä katsotaan kyllä ihan hyvällä kun multa löytyy BE C1E C kortti ammattipätevyyksineen, ADR, työturva, tieturva ja digipiirturikortti. Loppujen lopuksi munkaan tuskin tarvitsee hirveen kauaa tuolla tulevassa koulussa istuskella näillä pohjakoulutuksilla. Vaikka vähän kaduttaakin että lähdin AUK:hon enkä sitten jäänyt miehistöön CE-kuskiksi, varmaan tälläkin peliliikkeellä on arvonsa tulevaisuudessa vaikka nyt vähän kaduttaakin.

Isoin ikävä mulle tulee varmasti niitä hommia mitä sain tehdä, ajoneuvohommat puolustusvoimissa on oikeesti hyviä hommia ja mielenkiintoisia. Lisäksi kasarmista muodostui toinen koti jossa oli loppujen lopuksi mukava oleskella, leiriviikon jälkeen sitä taas oppi arvostamaan, niitä kylmiä tupia ja kovia punkkiakin. Pidin myös siitä että armeijassa hommat oli suoraviivaisia ja useimmiten työt hoidettiin ripeästi. Mua ei ärsytä mikään niin paljoa kun hohhailu ja odottaminen. Silloin kun annetaan homma niin tehdään se sitten kunnolla ja ripeesti ja päästään sitten vaikka nukkumaan hetkeksi. Olen aika malttamaton ihminen ja tykkäsin siitä että useimmiten oli helppo päästä sanoista tekoihin.

Mitä taas en tule kaipaamaan, on ehkä ihmiset. Mulla muuttui porukka niin monta kertaa vuoden aikana. Ensin neljä viikkoa P-kautta Tikkakoskella, sitten noin 5 kuukautta AUK:ssa Lahdessa, sitten takaisin Tikkakoskelle TKKK:hon alokkaiden P-kaudelle, sitten AUK:hon autokoulun apukouluttajaksi, lopuksi pariksi viikoksi rötväämään TKKK:hon. En oppinut kaikkien samaa saapumiserää olevien nimiäkään kunnolla viimeisen puolen vuoden aikana ja oli vaikea tutustua ihmisiin kun hommat pyöri milloin autohallilla ja milloin kasarmilla. Sinäänsä en ole pettynyt, mutta odotin ehkä enemmän uusia ihmissuhteita, kun tuolla kuitenkin ollaan niin tiiviisti ja vuorokauden ympäri ja joskus viikonloppuisinkin. Riippuuhan se toki ihmisestäkin, mä hankin sieltä paljon hyvänpäivän tuttuja mutta ei mulla ehkä ollutkaan tarvetta hommata parempia kavereita kun kasarmin aitojen ulkopuolella elämät on kuitenkin ympäri Suomea ja niin erilaisia että tiesin että siellä tuskin näiden ihmisten kanssa tulee kaveerattua.
Koin myös jonkin verran kiusaamista inttivuoden aikana. Siihenkin olin valmistautunut, mua on kuitenkin kiusattu ala-asteelta asti joskus enemmän ja joskus vähemmän. Joskus kiusattiin ihan näkyvästi ja joskus se tehtiin selän takana. Mä vaan olen sen verran kauan kokenut tätä kiusaamista että tiesin ketkä mua suolaa ja kuuntelin niiden selän takana. Eihän se hyvältä tunnu kenestäkään, mutta en mä antanut sen vaikuttaa yleensä. Ei tullut mieleenkään järjestää siitä suurta showta, muutamien hyvien kavereiden kanssa puhuttiin tästä ja niiden kautta sain kuulla mutkan kautta mitä siellä jotkut isänmaantoivot levittelee palvelustovereistaan.
Tiedä sitten mistä johtuu, en saanut hirveän hyviä arviointeja vertaisiltani eikä alaistenkaan arviot hirveästi mieltä ylentäneet, toisaalta mua arvioviat vanhat kuskit joita en ole johtanut päivääkään, eli aika huonot lähtökohdat heilläkään oli mun arviointiin. Mutta kouluttajat ja esimiehet antoivat mulle hyvät arvioinnit, niihin olen kyllä tyytyväinen! Ja opintovihkoon sain ihan hyvin tunteja kerättyä, joten ihan hyvin fiiliksin voin lähteä tästä jatkamaan.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Mun TJ on niin väbä!

Miten voikaan olla että aamukammassani on enää neljä yksinäistä piikkiä! Kohta lähden viimeistä kertaa kotiovesta M05 päällä ja seuraavan kerran kun astelen saman kynnyksen yli niin se tapahtuu siviilikamppeissa. Tää on aika hurjaa ajatella, mutta toisaalta mulla on ihan yhtä epäuskoinen fiilis kuin vuosi sitten. Sillon ei kertaakaan tullut sellaista todellista päin kasvoja iskevää yllätyksen tunnetta vaan kaikki kävi aika smoothisti. Ehkä samoin käy nytkin. Tai sitten ei.

Loppusodan jälkeen ei tapahtunutkaan mitään kovin jännittävää. Lähdettiin lomille ja maanantaina takaisin. Maanantai ja tiistai vietettiin autohallilla, ei ollut mitään kovin tähdellistä hommaa paitsi siivoamista ja masien pesua. Tiistaina hurautettiin paikallisen ruokapaikan pihaan vanhojen kuskien kanssa ja ostettiin taksarit joita nautittiin autohallin takahuoneessa. Kasarmin mukessa oli joku veteraanien lounas ja maastoruokailu ei ihan innostanut mm syistä että olisi pitänyt odottaa liian pitkaan & koulutushaara. Keskiviikkona oli ATT joka meni ihan penkin alle, mutta eipä vaikuta minun aamuihin eikä muuhunkaan. Ja torstaina läksinkin lomille kun piti perjantaina herätä jo 4:30 ja ponnistaa Kuopioon yhden opiskelupaikan haastatteluun. Yksikön vääpeli ystävällisesti laittoi mulle ylimääräisen KL että pääsin käymään haastateltavana. Hyvältä vaikuttaa, luultavasti mulla on opiskelupaikka tiedossa ensi kuun puolivälistä alkaen!

Lomakassi on pakattu viimeistä kertaa, nyt siellä onkin vaan pakollisten hygieniakamppeiden lisäksi siviilivaatteet! Torstaina koittaa se kuuluisa reservi joka meille tarkoittaa loppusotaa mökkeilyn merkeissä. Juomapolitiikka on jo hallinnassa ja kaikki kondiksessa, kiva nähdä tuotakin väkeä vielä viimeistä kertaa!

Itsenäisyyspäivänä hautausmaalla, muistamassa niitä miehiä joidenka
ansiosta me saadaan asua tässä maassa ja olla ylpeitä siitä. Ja aika
ylpeä saa olla tuosta vasenta hihaa koristavasta siniristilipusta. Ja siitä
että on itse vapaaehtoisena suorittanut varusmiespalveluksen.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Leiri TJ0, Loma TJ0, TJ13

Olipahan päivä! Aamulla moottorimarssi-osastomme lähti liikkeelle kello 9:00 ja puolenpäivän maissa oltiin takaisin Tikkakoskella. Silmäluomet kävi aika raskaiksi, mutta onneksi kahvikupponen Hankasalmella herätti just sen verran että sain moduulissa matkustaneet varusveijarit ja peräkärryssä olleet viestiromppeet ehjinä kasarmille.
Leirille lähdössä, kenttävarustus pakattuna viimeistä kertaa!

Mullehan leiri ei ollut fyysisesti kovin rasittava, kuljettajien hommat ei ole aina siitä sotilaallisimmasta päästä. Itse käytin vapaa-ajan leirillä hyödykseni kömpimällä masin hyttiin ja nukkumalla päiväunet pää rattiin nojaten. Jos tuli kylmä niin iskettiin webasto tulille ja taas tarkeni. Mun kanssa samassa ryhmityksessä ollut kuljettaja oli tehnyt pelimiehen ratkaisun ja hommannut laturin jolla masissa voi ladata kännykkää, se viimeistään teki leiristä luvattoman miellyttävän.
Taisteluvarustusta piti käyttää muutamaan otteeseen, kun vielä näillä aamuilla jouduttiin rämpimään tuliasemiin ilmahälytysten takia. Yöuntakin sain ihan ruhtinaallisesti, sellasta 7-9 tuntia yössä + päiväunet.

Kenttälounas, jota söin leirin aikana ehkä kaksi kertaa. Ei enää ikinä!
Mun uljas kulkuneuvo. Kyllä mä vanhan kunnon masin olisin mielummin ottanut
Laturi! Tuo leirin pelastus ja taisteluhengen kohottaja
Ja webasto, moto-au:n paras ystävä.

Sodan melskeessä kävin myös tuolla firman pikku kauppakassilla kaupoilla.
Parasta oli katsella ohikulkijoiden ilmeitä kun löin masin parkkiin. Lisäksi
ylimääräistä komiikkaa herättää yleensä se kun hytistä laskeutuukin naispuolinen
kuljettaja.


Yksi vuorokausi oli kohtalaisen rankka kun lähdettiin siirtymään uudelle alueelle klo 23 ja perillä oltiin ensimmäisen ajoneuvon suunnistusvirheiden takia siinä klo 2 pintaan. Siitä lähdin vielä kuljettamaan muutamia taistelijoita kamppeineen ja nukkumaan pääsin vasta 4:30. Kuljettajahommissa hyvä puoli on se että maastossakin meille täytyy taata 6 tunnin yhtämittainen lepo. Niinpä minäkin heräsin joskus kymmenen maissa hyvin nukutun yön jälkeen. Ilman peltoreita en kyllä olisi sinne asti nukkunut kun muu porukka oli jo aamulla hereillä.


Vaikka fyysisesti ei ollutkaan rankkaa niin henkistä kanttia tuo leiri vaati. Mulla on aika pitkä tauko ollut kuljetushommista kun olen ollut ensin p-kauden ryhmänjohtajana ja sitten kuljettajakurssin ryhmänjohtajana. Joten kun piti pimeessä kytkeä ja irrottaa tota pientä yhdistelmää tai yksin peruuttaa lähes 90 asteen kulmaan vielä "väräälle puolelle", semmonen kevyt vitutus ja stressi pyrki pintaan. Mutta mitään en rikkonut enkä töhöttänyt, mistä oon melkein jopa yllättynyt. Lisäksi mulla oli inttiin tullessa alla vain B-kortti ja aukissa meidän kuskihommiin saama koulutus oli yllättävän suppeaa, joten pieni ylimääräinen stressi oli koko ajan päällä. Mutta elossa ja kunnialla selvittiin ja koko komppania sai loistavaa palautetta päättöharjoituksesta!


Viimeinen telttayö käsillä ja fiilis mitä mainioin!
Liekitin tonnikalavoileipää (kun nuo leipien alla olevat tikut syttyi palamaan)
 ja nautin viimeisestä illasta koropj:n lämmössä ja kelasin että kohta tää on ohi. 
Mutta kyllä oon onnellinen kun pääsin lomille. Muuten tuolla olisi kestänyt vielä pidempään kuin tän 11 päivää  mutta mulla alkoi pinna olla aika kireellä monien ihmisten kanssa. Kun ollaan poikkeuksellisissa olosuhteissa ja jatkuvassa kanssakäynnissä, alkaa väistämättä kaivata omaa rauhaa ja toisista ihmisistä alkaa löytyä harvinaisen ärsyttäviä piirteitä. Mulla on aika usein vaikeuksia tulla toimeen tietynlaisten ihmisten kanssa ja tuollaisissa olosuhteissa se vaan korostuu. Viihdyn erinomaisesti omissa oloissani ja siksipä oon niin onnellinen että nyt on pari päivää aikaa tehdä omia hommia eikä tarvitse huomioida ketään. Vaikka intin aikana saakin paljon kavereita niin enpä usko että siviilissä tullaan törmäilemään ikinä. Siitä oon ihan kiitollinen, tää on vain väliaikaista ja kohta ohi.

Palvelusaikani kolmas sulhanen aamuauringossa. 
Nyt unten maille ja nauttimaan kiireettömistä lomapäivistä ja nollaamaan ajatuksia! TJ12,

Lopuksi somessa olevan inttikuvaviikon kunniaksi kuvia kesältä, uusien
alokkaiden leiriltä Lohtaja Sunny Beachilta. Onnellinen moto au siellä
luonnollisessa ympäristössään poteronkaivuussa?