Saavuin ensimmäisenä päivänä Tikkakoskelle jo hyvissä ajoin puolen päivän aikaan. Koko ajan olin ihan sekaisin koko tilanteesta, se tuntui niin epätodelliselta. Siinä sitten täytettiin lippusia ja lappusia ja odotettiin että porukkaa tulee lisää. Kolme muutakin naista ilmestyi sitten lopulta, niiden kanssa en jäänyt juttelemaan. Jossain vaiheessa alikersantit ohjasivat meidät varusvarastolle hakemaan ensimmäistä varuste-erää eli sitä pahamaineista morttisäkkiä.. Kyllähän se alkoi painaa jo ihan hyvän verran, eikä se ole muotoilultaan mikään maailman ergonomisin kapistus kantaa. Mutta siinähän se meni, olinpa tyytyväinen kun se oli kannettu ensin 1. kerroksesta kellariin ja siellä leväytetty lattialle ja laskettu että kaikilla on kaikki ja sitten raahattu se 2. kerrokseen ja tupaan. Ilta meni mukavasti, muut naiset tulivat kanssa paikalle ja illalla meitä oli sitten yhteensä 7. Päivällä järjesteltiin tavaroita, käytiin valokuvissa ja puettiin palvelusvaatteet päälle. Illalla oli vielä joukkueenjohtajan haastattelu. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä meni rauhallisissa merkeissä, meillä oli paljon aikaa istuskella ja ihmetellä. Lauma alikersantteja ja muita edellisen saapumiserän taistelijoita kävi kyläilemässä ja esittäytymässä. Myös meidän omiin ryhmänjohtajiin tutustuttiin vähän ja ainakin itse tiesin alusta asti että nuo on hyviä tyyppejä. Sama fiilis vallitsee edelleenkin 2½ palvelusviikon jälkeen, meidän joukkueella on hyvät johtajat. Iltapala syötiin tuvissa ja illalla olikin ohjelmassa iltavahvuuslaskenta. Tajusin kyllä että tässä on meidän joukkue, mutta en mä tunnistanut ketään ja olin unohtanut kaikki päivällä näkemäni naamat samalla hetkellä kun henkilöt olivat ohittaneet mut, naiset nyt muistin jotenkin mutta miesten kanssa ei oltu vaihdettu sanaakaan vielä tuolloin. Nukkumaan mentiin klo 22.
Eka yö meni valvoessa ja heräillessä, olihan se aikamoinen muutos edellisiin öihini verrattuna kun nyt nukuttiinkin ventovieraiden kesken samassa tuvassa. Aamulla herättiin vartti ennen herätystä laittamaan hiukset kiinni (minä kyllä selviäisin moisesta tyyliin 2 minuutisssa..) ja käytiin sitten ohjatuissa aamutoimissa ja tehtiin punkat! Ruoka oli hyvää, käveltiin todella alkeellisessa morttimuodostelmassa mukeen ja takas, mutta olihan siinä sitä jotain!
Mun päiväkirjassa lukee että "Herra Alikersantti kävi meidän tuvassa ja sanoi että meille on mukava opettaa kun me jopa opitaan jotain", kyllä tää naisten tupa on ehdottomasti koko komppanian särmin tupa edelleenkin, tällä on ilo asua kun hommat hoidetaan kerralla hyvin eikä aikaa kulu turhaan härväämiseen. Toiseen päivään kuului sentoolepoosentoolepoo-toistoja, rokotuksia ja hirveesti oppitunteja. Kävin myös haastateltavana Keskisuomalaista varten, kun sellainen tilaisuus tuli. Yks siviilikaveri oli sanonut että mua ei meinannut tunnistaa naiseksi sieltä miesten seasta.
Ensimmäinen viikko tarjosi meille ihan mielttömän informaatiotulvan. Meille opetettiin puhuttelua, tervehtimistä, ensimmäisiä sulkeisia ja ihan kaikkea mahdollista kädestä pitäen. Ensin asiat opetetaan, sitten niitä harjoitellaan ja sitten niitä vaaditaan. Tää on todella yksinkertainen paikka, jossa välttyy ongelmilta kun vaan kuuntelee mitä sanotaan.
Meidän joukkue vaikuttaa todella hyvältä. Ollaan aika tiivis ryhmä, ensimmäisen viikon jälkeen aloin jo muistaa muutaman pojankin sukunimiä, ennen lomille lähtöä muistin lähes kaikkien sukunimet mikä sinäänsä on jo saavutus. Särmä joukkuehan tämä on, vissin vaikuttaa se että siihen kuuluu 7 motivoitunutta naisvarusmiestä.
Aseita on jo käsitelty pitkän aikaa, purkaminen ja kasaaminen on niin tuttuja toimenpiteitä että niistä voisi suoriutua jo silmät kiinnikin. Aseiden putsauskin on hauskaa puuhaa! Ammuntaa on kanssa harrastettu, on tehty paljon kuivaharjoituksia ja ammuttu kerran paukkupatruunoillakin. Nyt on takana kolme ampumaratareissua (mikä tarkoittaa myös neljää 7km ja kahta 3km marssimatkaa) ja voin sanoa että tykkään todella paljon. Tätä ennen oon ampunut kotona ilmapistoolilla pari kertaa tauluihin noin 50m matkalta, mutta onhan se nyt ihan eri asia ampua rynnäkkökiväärillä ja pidemmältä matkalta. Ampuessa käytän silmälaseja, muuten ei olis toivoakaan että olisin saanut makuultaan ekan päivän jälkeen 89 pistettä kymmenellä patruunalla. Viime kerralla kun käytiin ampumassa, pakkasta oli rapiat -24'c ja onnistuin hönkäisemään silmälaseihin jolloin huuru jäätyi alle aikayksikössä ja ammuin kaikki patruunat ohi taulun. Seuraavat kerrat menikin sitten jo ihan oman tasoni mukaisesti. Kaikki ampuma-asennot alkaa olla hanskassa, tästä on hyvä lähteä jatkamaan!
Mitäs muuta mä kertoilisin.. Vapaa-aikaa ei ensimmäisellä viikolla ollut ollenkaan, meidät vietiin paikasta toiseen muodossa ja palvelusaika jatkui pitkälle iltaan. Siinä ekan viikon jälkeen alettiin päästä iltalomille, joita monet sitten hyödynsivätkin ihan huolella. Itse vietän iltani yleensä tuvassa istuskellen ja kirjoitellen tai lukien. Yleensä käyn myös sodessa istuskelemassa ja mussuttamassa munkkia tai suklaata. Meille on annettu aika reippasti vapauksia, toivottavasti vaan kaikki osaa käyttäytyä meiltä edellytetyllä tavalla jotta nää vapaudet myös pysyy.
Mä olen siis - kuten tekstistä huomaa - viihtynyt erittäin hyvin armeijassa. Olen nauttinut jokaisesta päivästä tosi paljon. Toki tässä on edelleen uutuudenviehätystä, luulen että jossain vaiheessa pakin pohjaan jäätyvä muutaman kauhallisen kokoinen keittoannos alkaa ketuttamaan ja tetsaaminen väsyttämään, mutta toistaiseksi tämä mosa on ihan tyytyväinen elämäänsä varusmiesnaisena.
Kyselkää toki jos on kysyttävää, mulla on nyt asiat suht tuoreessa muistissa ja päiväkirjaa olen kirjoitellut joka päivä, mielelläni vastailen kaikenlaiseen kommenttiin ja arvostan rehellistä palautetta teksteistäni!
